Siirry pääsisältöön

Joulupäivän menu 2017

Joulupäiväämme on jo vuosia kuulunut kolmen ruokalajin menu, joka on tuonut vaihtelua perinteiseen jouluateriaan. Kinkun sijaan pääruoaksi on valmistettu vuorovuosin joko lintua (ankka, hanhi, kalkkuna) tai riistaa (poroa). Tänä vuonna vuorossa oli poron vasan paahtopaisti. Viinit ovat valikoituneet valmistettujen ruokalajien pohjalta. Viinejä emme tällä kertaa arvioineet muutoin kuin antamalla pisteet.  

Joulupäivän menu 2017, Viinihetki

Pisteet :16/20p

Paistettuja jättkatkarapuja, kukkakaaliflania ja magosalsaa (neljälle)

Paistetut jättikatkaravut


4 jättikatkarapua
1 valkosipulin kynsi
2 tl öljyä
½-1 tl suolaa

Kuori jättikatkaravut ja mausta ne suolalla. Kuori ja leikkaa valkosipulinkynsi pieneksi silpuksi. Paista ravunpyrstöjä kuumalla pannulla öljyssä valkosipulikynsipalojen kanssa puoli minuuttia /puoli.

Kukkakaaliflan eli -hyydyke


100g kukkakaalia
5 dl maitoa
1 oksa timjamia
1 valkosipulinkynsi
5 kananmunan keltuaista
1 kananmuna
1 tl suolaa

Leikkaa kukkakaali paloiksi ja halkaise valkosipuli. Keitä kukkakaali valkosipulit suolalla maustetussa vedessä kypsiksi timjamin kanssa n. 15 minuuttia. Kaada ainekset siivilän läpi kulhoon ja jäähdytä kukkakaali-maitoliemi. Sekoita kylmään kukkakaaliliemeen keltuaiset ja kananmuna. Kaada kukkakaali-munaseos uunivuokiin. Kypsennä flanit eli hyydykkeet 95-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes neste on hyytynyt. Hyydykkeet kovettuvat vielä hieman jäähtyessään.

Mangosalsa 


1 mango
½ punainen chili
1 salottisipuli
¼ valkosipulikynsi
½ tl suolaa
1 tl sokeri
2 tl öljyä
muutama ruohosipulin varsi

Kuori ja leikkaa mango paloiksi. Leikkaa chili ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Sekoita kuutiot keskenään ja mausta seos valkosipulilla ja suolalla. Lisää lopuksi sokeri, öljy ja silputtu ruohosipuli. Tarkista maku.
_________________________________________________

Niepoort Redoma Tinto 2006

Joulupäivän menu 2017, Viinihetki

Pisteet: 15/20

Joulupäivän menu 2017, Viinihetki
Poronvasan paahtopaisti, lanttukakku, kasvislisäke ja portviinikastike



Poron paahtopaisti

800 g poron paahtopaistia
4 oksaa tuoretta timjamia
10 pientä salottisipulia
mustapippuria myllystä
suolaa voita

Valmistusohje:

Poista paistista ylimääräinen rasva ja jänteet.Mausta paisti runsaalla suolalla sekä pippurilla ja hiero pintaan timjamia.Ruskista paistinpannulla.Puolita kuoritut sipulit ja kuullota ne voissa pannulla pehmeäksi.

Kääri paisti sipuleiden kanssa folioon tiukasti ja työnnä paistomittari paksuimpaan kohtaan.Paista 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Kun paistomittarin sisälämpötila näyttää 54 astetta, nosta liha pois uunista ja anna vetäytyä folion sisällä vielä 20 minuuttia ennen viipalointia.

Portviinikastike

2 ½ dl poron paistolientä
(jos porosta ei tule riittävästi paistolientä, 1rkl riistafondia sekoitettuna 2.5 dl veteen)
1 dl portviiniä
1-1½ dl kuohukermaa
suolaa, valkopippuria
(1 rkl vehnäjauhoja)

Valmistusohje:

Siivilöi poronpaistoliemi kattilaan, lisää portviini ja keitä kokoon noin puoli tuntia miedolla lämmöllä. Lisää kerma ja keitä hiljalleen, kunnes kastike sakenee.  (Jos suurustat, sekoita vehnäjauhot vesitilkkaan ja lisää vatkaten kastikkeeseen. Keitä vielä noin 10 minuuttia). Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

Lanttukakku

lanttua ohuina viipaleina
kylmäsavustettua siansivua
valkopippuria ja suolaa tarpeen mukaan

Valmistusohje:

Asettele laakeaan reunalliseen vuokaan lanttuviipaleita, siansivua ja mausteita kerroksittain. Kypsennä 150 asteisessa uunissa noin 1½ tuntia, kunnes kakku on kypsä. Kumoa vuoasta ja leikkaa paloiksi.

_________________________________________________________

Niepoort Colheita 2000


Joulupäivän menu 2017, Viinihetki

Pisteet: 18/20p
Joulupäivän menu 2017, Viinihetki

Luumubavarois rommikastikkeella (4 annosta)


100g kuivattuja luumuja
1 dl vettä
n 2rkl sokeria
1 muna
½ dl sokeria
3 liivatelehteä
1 dl kahvikermaa
1 dl kuohukermaa
1 cl luumulikööriä
rommia


Liota ja keitä luumut sokerilla maustetussa vedessä. Siivilöi liemi ja puserra luumut siivilän läpi soseeksi.
Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.Kuumenna kahvikerma, puserra liivatteista vesi pois ja sulata ne kuumaan kermaan. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää vatkaten liivate-kermaseos sekä luumuseos. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja kääntele muiden aineiden joukkoon. Mausta seos luumuliköörillä ja kaada seos jäähtymään pieniin pienin vuokiin tai kuppeihin. Hyydytä jääkaapissa.


Rommikastike: 
Mausta luumujen keitinliemi sokerilla. Kuumenna ja suurusta luumuliemitilkkaan sekoitetuilla maissijauhoilla. Mausta tummalla rommilla.
________________________________________________

Graham´s 20 years old Tawny Port


Joulupäivän menu 2017. Viinihetki

Illan päätteeksi juustoja portviinin kera: 

Sinihomejuusto Stilton, valkohomejuusto Pont-L´évéque ja  2 vuotta kypsytetty Gouda




Katso myös:

Pääsiäismenu


_______________________________________________________________________






SUOSITUIMMAT

Punaviini Il Barone Rosso 2018 ja Tagliatellea metsäsieni-sinihomejuustokastikkeella

Lokakuun viileään päivään sopi hyvin italialainen kevyt punaviini Il Barone Rosso 2018 ja pastaruoka Tagliatellea metsäsieni-sinihomejuustokastikkeella (Resepti) Rosa Viini & Ruoka yhteistyö sai jatkoa tämän maukkaan yhdistelmän muodossa. Il Barone Rosso 2018 Il Barone Rosson tuottaja on viinitila, joka on pysynyt saman perheen omistuksessa jo kolmen sukupolven ajan. Tämä punaviini on yksi heidän suosituimmista tuotteistaan. Viini on 100% Sangiovese -rypäleestä valmistettu. Sangiovese on Italian viljellyin rypälelajike ja maan arvostus punaviinimaana on pitkälti Sangiovesen ansiota. Toscanasta kotoisin oleva rypäle viihtyy parhaiten lämpimässä ilmastossa ja vaatii melko pitkän kasvukauden. Parhaat viininsä se tuottaa kasvaessaan kalkkipitoisessa sorassa. Maistelukokemukset Lasissa viini oli kirkas, väriltään rubiinipunainen ja syvyydeltään kohtalaisen voimakas. Viskositeetti oli yllättävän korkea. Tuoksu oli nuorelle viinille tyypillinen ja voimakkaan

Piqueras Gold Label 2016 – ryhdikästä punaviiniä kreikkalaiselle perinneruoalle

  Pitkästä, pitkästä aikaa teimme kreikkalaista kansallisruokaa, Stifadoa . Tätä herkkua olemme aikoinaan syöneet Kreikan matkoilla ja siihen ihastuneena olemme sittemmin valmistaneet sitä myös kotikeittiössä. Tällä kertaa tämän herkullisen lihapadan tekemiseen innoitti vuolukivestä valmistettu Uunikko -pata, joka sopii erinomaisesti kaikkiin pitkää haudutusta vaativiin pataruokiin. Samalla kokeilimme uutta Stifado-ohjetta Rosa Viini & Ruokakerhon reseptivalikoimasta. Viiniksi tälle reseptille valitsimme espanjalaisen luomupunaviinin, Piqueras Gold Label 2016 (näytepullo, Rosa Viini & Ruoka) Piqueras Gold Label 2016 Piqueras Gold Label 2016 tulee Espanjan Almansasta. Viini on kolmen rypäleen sekoitus: Monastrell 70%, Garnacha Tintorera 20% ja Syrah 10%. Viinitarha sijaitsee 800-900 metrin korkeudessa ja on luonnonmukaisesti viljelty. Maaperä on hiekkaista ja kalkkikivipitoista.  Piqueras Gold Label 2016 on saanut tänä vuonna useita kansainvälisiä pal

Punaviini Nugan Alfredo Passo Appassimento 2016 ja hunajaisia grillipihvejä

Vielä on kesää jäljellä ja suunnitelmissa oli grillata ulkona, mutta sateisesta säästä johtuen pihagrilli vaihtuikin parillapannuun. Possupihvien lisäksi pannulla tirisi puolikkaita puna- ja valkosipuleita sekä limeä. Rosa Ruoka&Viini -yhteistyön merkeissä meille tarjoutui mahdollisuus maistaa australialainen italiaisella appassimento - menetelmällä tehty punaviini, Nugan Alfredo Passo Appassimento 2016. Nugan Alfredo Passo Appassimento 2016 Nugan Alfredo Passo Appassimento on kunnianosoitus Nugan Estate -viinitilan perustajalle Alfredo Nuganille ja hänen intohimoiselle visiolleen laadukkaista ja upeista viineistä. Nykyään Nugan Estate -viinitilaa johtavat hänen lapsenlapsensa. Nugan Estate on tunnettu runsaista ja täyteläisistä punaviineistään. Tämä maistelemamme punaviini on peräisin premium -viinitarhasta, joka sijaitsee Riverinassa Australian Uudessa Etelä-Walesissa (New South Wales).  Australian New South Wales on tunnettu siitä, että viiniköynnös