Siirry pääsisältöön

Valkoviini Macon Villages Chameroy 2015 Louis Latour ja kanttarellitaskut


Chardonnay ja kanttarellitaskut, Viinihetki

Kevään viimeiseen viinihetkeen valikoitui ranskalainen valkoviini kuuluisalta Bourgognen (Burgundin) viinialueelta. Lisäksi pakasteesta löytyi vielä pussillinen viime syksynä kerättyjä kanttarelleja. Näistä kahdesta elementistä saatiin aikaan maistuva kokonaisuus. 

Macon Villages Chameroy 2015 Louis Latour


Macon Villages Chameroy 2015 on valmistettu 100 %:sti valkoisesta Chardonnay-rypäleestä. Chardonnay on yksi maailman tunnetuimmista valkoviinilajikkeista. Dna-analyysin avulla on osoitettu, että rypäle on punaisen Pinot Noirin ja Gouais Blanc-nimisen valkoviinilajikkeen jälkeläinen. 
Chardonnay-rypäleestä valmistetaan sekä valko- että kuohuviinejä. Valkoviinit ovat yleensä kuivia tai kuivahkoja. Väriltään viinit vaihtelevat vaaleankeltaisesta keltaiseen, tammitetuissa viineissä väri on joskus melko syvä. 
Mâconnais-viinialue sijaitsee Ranskan Bourgognen eteläosassa. Alueen maaperässä on kalkkikiveä, jonka päälle on kerrostunut savi- tai lietemaata. Tällainen maaperä sopii mainiosti Chardonnay-rypäleelle, jonka osuus kaikesta Maconnais’ssa viljellyistä viinistä on lähes 90 %.
Vuonna 1797 perustettu Maison Louis Latour on yksi arvostetuimmista perheyrityksistä Bourgonessa. Latourin suku on viljellyt viiniä jo 1600-luvulta alkaen ja perheyritys on peritytynyt isältä pojalle yli kymmenen sukupolven ajan. Sen omistuksessa on noin 50 hehtaaria viinitarhoja ja mm. suurimmat Grand Cru-tarhat Cote D’orin alueella, yhteensä 28,63 hehtaaria.

Maistelukokemukset 


Lasissa viini oli ulkonäöltään kirkas, vaaleanvihertävä ja kyyneleet juoksivat notkeasti lasin reunoilla. Tuoksu oli puhdas, voimakas ja Chardonnay-rypäleelle ominainen. Heti alkuun tuoksussa erottui omenaa ja paahteisuutta.
Chardonnay ja kanttarellitaskut
Vasemmalla Bourgogne-viinilasi,
käytetään myös Pinot Noir-lasina.
Oikealla Riedelin yleisviinilasi.
Myöhemmin tuoksuttelimme viiniä myös erityisesti Bourgognen viineille tarkoitetuista laseista. Tämä lasimalli voimisti viini tuoksua ja korosti sen monivivahteisuutta tuoden esiin mm. trooppisten hedelmien aromeja.
Maku oli raikas, kuiva, täyteläinen ja runsaan hedelmäinen. Hapokkuus oli virkistävää ja jälkimaku pitkä. Hiukan kermaisessa yleismaussa erottui pähkinäisyyttä, omenaa, päärynää ja persikkaa.
Kokonaisuutena viini oli jäntevä, tasapainoinen ja monivivahteinen ja olisi ollut kellaroitavissakin vielä muutaman vuoden.  Bourgognen viiniksi hinta (n. 19 €)/laatusuhde oli yllättävän hyvä.
Kanttarellitaskujen ja ranskalaisen Brie de Meaux -valkohomejuuston kanssa viini oli hyvin toimiva kokonaisuus. Viinin makeahkot trooppiset vivahteet korostuivat. Viini voisi sopia hyvin myös kermaisille kala- ja äyriäisruoille.
_______________________________


Pisteet 16,5 / 20 p

Viinitalo Louis Latour 

 _______________________________
Chardonnay ja kanttarellitaskut, Viinihetki


Kanttarellitaskut

  • 2-3 pakastettua lehtitaikinalevyä
  • 1 l kanttarelleja
  • 1 pieni pilkottu purjo
  • 1 dl hakattua tilliä
  • 2 dl kevytkermaa
  • suolaa ja pippuria

Valmistus:

Sulata taikinalevyt ja leikkaa noin 10 cm paloiksi. Paista palat 225-asteisessa uunissa muhkeaksi ja kypsäksi noin 10-15 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa paistetusta ruudusta kansi irti terävällä sahalaitaisella veitsellä. Ilmavaksi paistuneeseen leivonnaiseen jää mukavasti tyhjä tilaa täytettä varten. 
Valmista täyte. Paista puhdistettuja sieniä ja pilkottua purjosipulia voissa pannulla. Sekoita joukkoon kermaa ja reilusti hakattua tilliä. Mausta suolalla ja pippurilla. Lusikoi lämmintä täytettä lehtitaikinataskuihin. Lisäkkeeksi sopii myös vihersalaatti.

_______________________________________

Lue myös:

_______________________________________

SUOSITUIMMAT

Lustau Fino 3 En Rama De Jerez De La Frontera - kuivaa sherryä ja tapaksia

Viinihetki espanjalaisittain. Sherry ja tapakset kuuluvat erottamattomana osana Espanjan andalusialaiseen ruokakulttuuriin . Sherryn sanotaan olevan hyvä viinivalinta, kun pöytään katetaan pientä syötävää. Sana ”tapa” tarkoittaa espanjan kielessä kantta. Se viittaa pieneen leipäpalaan, jolla viinilasi suojattiin kärpäsiltä. Leipäpalan päällä oli usein ilmakuivattua kinkkua tai juustoa. Nykyisin tapasvalikoimat ovat hyvin monipuolisia ja raaka-aineiltaan värikkäitä. Lustau Fino 3 En Rama De Jerez De La Frontera Sherry valmistetaan nykyisin lähes aina yhdestä rypälelajikkeesta, Palominosta . Sen osuus Jerezin viljelyalasta on 95 %. Muita lajikkeita ovat Pedro Ximénenez ja Palomino de Jerez. Bodega s Lustau julkaisi keväällä 2017 uuden sarjan 3 en Rama sherryistä . Nämä ovat kolme biologisesti vanhennettua viiniä, jotka tulevat jokaisesta Sherryn alueen kolmesta kaupungista: Fino Jerez de la Fronterasta, Manzanilla Sanlúcar de Barramedasta ja Fino El Puerto de San...

Portugalilaista lihapataa ja täyteläistä punaviiniä - Rabo de Galo Reserva 2018

Rabo de Galo Reserva 2018 on hyvä ruokaviin i ja varsinkin talvisille lihapadoille sen voimakas maku sopii erittäin hyvin. Portugalilainen lihapata, Estufado Madresilva – naudanlihasta, porkkanoista, herkkusienistä, tomaateista, sipulista, valkosipulista ja hillosipuleista liedellä haudutettu portugalilainen lihapata keitettyjen perunoiden kera oli herkullinen. Lue lisää viinistä ja viinimaa Portugalista ...

Joulupäivän menu 2019

Valkoviini Domaine Ostertag Muenchberg Riesling 2011 (Ranska) (Pisteet 15,5 / 20p) Samettinen sosekeitto ja siikatartarleipä Punaviini Chateau Carbonnieux 2005 (Ranska) (Pisteet 15,5 / 20p) Mandariiniankka, mandariinikastike, Viikuna-Vuohenjuustosalaatti ja Kasviskuskus Jälkiruokaviini, makea Fine Rich Madeira 1995 (Portugali) (Pisteet 15 / 20p) Piparijäädyke piparikastikkeella ______________________________________ Lue myös: Joulupäivän menu 2020 Joulupäivän menu 2017 ______________________________________