Siirry pääsisältöön

Punaviini Aalto 2002 ja savulammassalaattia

Pääsiäisen ajan viinihetki muodostui 2002 vuosikerran espanjalaisesta Aalto –punaviinistä ja peruna – savulammassalaatista. 

Viinihetki
Viini on kotoisin Ribera del Dueron alueelta Pohjois-Espanjasta ja rypäleenä on 100 % Tinto Fino  (Tempranillo). Viinin nimi, Aalto on peräisin viinintekijöiden Mariano Carcian ja Javier Zaccagninin tilan nimestä Bodegas Aalto.

Tila nimettiin aikoinaan Alvar Aallon mukaan. Javier Zaccagnini ihaili Aallon uudenlaista arkkitehtuuria ja halusi ilmentää tätä myös viineissään. Toisena nimen perusteena oli se, että aa –alkuisena viini pääsisi maailman kaikilla myyntilistoilla  aina aakkosellisten listojen kärkeen.
Väriltään viini oli kirkas, kirsikanpunainen, syvän läpinäkymätön ja viskositeetiltaan notkea.

Tuoksu oli voimakas vivahteina mm. vadelmaa ja teetä. Myös sikarilaatikon aromia oli havaittavissa.

Maultaan viini oli täyteläinen, kohtalaisen hapokas sekä yllättävän tanniinen 15- vuotiaaksi viiniksi. Hedelmäisyyttä oli runsaasti, erityisesti kirsikan aromeja sekä pitkässä jälkimaussa savuisuutta. Viiniä oli dekantoitu n 1,5 tuntia. 
Kokonaisuutena viini oli tasapainoinen ja olisi ollut vielä varastoitavissa useammankin vuoden ajan.
__________________________________
Viinihetki
Peruna-savulammassalaatin kanssa nautittuna viinin tanniinit pehmenivät huomattavasti sitruunaa sisältävän salaattikastikkeen, Cantaloupe -melonin sekä perunan yhteisvaikutuksesta. Viini sai vertaisensa seuralaisen voimakkaasta savulampaasta.

______________________________


Lue myös:

Sherryä ja tapaksia

___________________________________

SUOSITUIMMAT

Punaviini Jacobs Creek Double Barrel Shiraz 2015 kesäkurpitsalle

Viinihetki australialaisen Jacobs Creek Double Barrel Shiraz 2015 -punaviinin seurassa. Viini on väriltään syvä purppuranpunainen, lähes läpinäkymätön, tuoksultaan voimakas ja hedelmäinen. Maultaan melko pehmeä ja hillomainen ollakseen 100% Shiraz -rypäleestä valmistettu. Rypäleelle ominaista pippurisuutta vähän. Hillomaisuutensa ansiosta soveltuisi myös seurustelujuomaksi . Monikäyttöinen viini on vuosikertaa 2015 ja melko uusi Suomessa, myynnissä Alkossa syksystä 2016 alkaen. Viinin erikoisuutena on kaksinkertainen tammitynnyrikypsytys, mistä viini on saanut nimensä. Viinin seurana nautitulle jauhelihatäytteiselle, valkosipulia ja sinihomejuustoa sisältävälle kesäkurpitsalle viini oli riittävän voimakas. Myös tuhtimpi liharuoka, ehkä jopa riista, voisi sopia hyvin tämän viinin kanssa.  Lisätietoa: Hinta - Alko Viinitalo Jacob´s Creek _______________________________

VIINIHETKI ON MUUTTANUT UUTEEN OSOITTEESEEN!

VIINIHETKI on muuttanut maaliskuussa 2020 Wordpress-julkaisualustalle osoitteeseen  https://viinihetki.fi   Aiempi sivusto on luettavissa edelleen tässä osoitteessa viinihetki.com (https://viinihetki.blogspot.com), mutta sivusto ei päivity enää. Sisältöä ei myöskään ole tarkoitus siirtää uudelle sivustolle muutamaa artikkelia lukuun ottamatta, vaan uusi ja vanha sivusto linkittyvät toisiinsa sisältöjensä kautta. Tervetuloa uusille sivuille. ___________________________________ Lisää Viinihetken vuoden tapahtumista: Viinihetki 5v (03/2022) ___________________________________