Siirry pääsisältöön

Viognier-rypäleen juurilla - valkoviini Granges de Mirabel Viognier 2016

Aiemmin tänä vuonna maistetun Viogner-rypäleestä valmistetun amerikkalaisen valkoviinin innoittamana palasimme rypäleen kotiseudulle etelä-Ranskaan Rhônen seudulle. Luomu- ja biodynaamisen Granges de Mirabel Viognier 2016 –viinin seuraksi teimme savulohisalaatin.

Granges de Mirabel Viognier 2016


Viinin tuottaja M Chapoutier on perheomistuksessa oleva vuonna 1808 perustettu viinitalo ja yksi Rhônen kuuluisimmasta. Viinitarha sijaitsee tulivuoren eteläisellä rinteellä Coironsin tasangon juurella 350 metrin korkeudessa. Ilmasto on erityisen suotuisa valkoviinirypäleen kasvatukseen.
Viognier-rypäle on todennäköisesti kotoisin pohjois-Rhônesta. Rypäleestä ja sen viljelystä on vähän tietoa ennen 1700-lukua. Historian lehdiltä löytyy kuitenkin viittauksia lajikkeesta Lyonin ympäristössä jo Rooman aikoina.
Matalahapoista ja usein melko täyteläistä, mutta aromaattista Viognieria käytetään paljon myös punaviinisekoituksissa. Sen tyypillisiä aromeja ovat kukkaisuus, persikka, hunaja ja anis.

Maistelukokemukset


Lasissa viini oli väriltään kirkas, keltainen ja viskositeetiltaan notkea. Tuoksu oli kohtalaisen voimakas ja nuoren hedelmäinen. Aromeista tavoitimme erityisesti persikkaa ja aprikoosia. Viinin maussa ilmeni makean hedelmäisiä vivahteita, vaikka se olikin kuiva. Viinistä löytyi myös virkistävää hapokkuutta. 
Viinin pitkä, voimakas maku ja pirteä happoisuus korostivat rasvaisen savulohen makua. Viinin ja savulohisalaatin yhdistelmä oli tasapainpainoinen, mutta ei kovinkaan yllättävä. Viognier-rypäleestä valmistettu valkoviini voisi sopia hyvin myös kanalle ja muulle vaalealle lihalle.

Pisteet 14,5 / 20p


Hinta - Alko


Lisätietoa:

__________________________________________

Savulohisalaatti

300 g valmista savulohta tai itse savustettua lohta
1 ruukku salaattia
½ kurkkua lastuina
1 päärynä
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioituna basilikaöljyssä
1 nippu ruohosipulia
Kastike:
1 rkl aurinkokuivattujen tomaattien lientä
1 rkl sitruunanmehua
suolaa
mustapippuria
Huuhtele ja valuta salaatti. Pese kurkku ja vedä siitä juustohöylällä ohuita lastuja. Kuori ja paloittele päärynä. Kokoa salaatti salaatinlehdistä, kurkkulastuista, päärynästä ja aurinkokuivatuista tomaattikuutioista. Leikkaa saksilla sekaan ruohosipulia. Paloittele lohi ja sekoita varoen salaattiin. Sekoita salaatille kastike aurinkokuivattujen tomaattien liemestä, sitruunamehusta, suolasta ja pippurista. Valuta kastike salaatin joukkoon tai tarjoile erikseen.
________________________________________

Lue myös:

Rockmanagerin Viognier
_________________________________________

SUOSITUIMMAT

Makea valkoviini Unkarista - Tokaji

Vaihteluksi kuiville puna- ja valkoviineille halusimme pitkästä aikaa suun makeaksi.   Blogissa on aiemmin arvioitu useita ranskalaisia Sauternesin alueen makeita valkoviinejä.  Myös Unkarista löytyy maailmankuulu makea valkoviini, Tokaji , johon aikoinaan viininmaistelumme alkuvuosina ihastuimme, mutta joka sittemmin on jäänyt lähes unohduksiin.  Unohduksissa ollutta viiniä ei tietenkään löytynyt myöskään viinikaapistamme. Alkon valikoimissa Tokaji-viinejä on muutamia, joista maisteltavaksi hankimme vuosikerraltaan nuorimman  St Stephans Crown Tokaji 5 Puttonyos 2013. Jalohomeisen viinin synty Unkarin Tokajin alueella on pitkä historia viininviljelyssä. Sen ensimmäinen tarhaluokitus tehtiin jo vuonna 1641 ja Tokajia pidetään myös ensimmäisenä viinialueena, jossa opittiin käyttämään jalohomeisia rypäleitä viinin valmistuksessa.  Historiatietojen mukaan sodat repivät Tokajin aluetta yli 300 vuotta sitten, eikä väestöllä tuolloin ollut juuri...

Rockmanagerin valkoviini, K Vintners Viognier Art den Hoed 2014

Huhtikuun ensimmäisen viikonlopun viinihetkessä oli tarjolla valkoviini K Vintners Viognier Art den Hoed 2014 . Viini on kotoisin USA:n Washingtonin osavaltiosta ja rypäleenä 100 % Viognier.  Väriltään viini oli kirkas keltainen ja tuoksultaan voimakkaan sitruksinen ja mineraalinen. Maku oli voimakas ja jälkimaku pitkä. Viinistä löytyi myös hapokkuutta, jopa poikkeuksellisen runsaasti ollakseen Viognier. Viinin seurana oli tarjolla myskikurpitsaa, broilerinrintaa ja limejogurttikastiketta maustettuna mm. korianterilla, inkiväärillä, kardemummalla, chilillä, valkosipulilla ja valkopippurilla. Yhdistettynä tähän ruokaan viinin maku voimistui huomattavasti. Ilmeisesti kyseisen yhteisvaikutuksen synnytti ruoan pippurisuus ja viinin kohtalaisen korkea alkoholipitoisuus 14,5 %. Makuyhdistelmä lähenteli jopa tulisuutta, johon on tottunut lähinnä voimakkaiden punaviinien yhteydessä. Mielenkiintoinen ja yllättävä yhdistelmä. Viinintekijä Charles Smith on tullut tunnetuksi...

Kuivaa ja makeaa valkoviiniä kana-juustosalaatille

Viinihetkessä oli pitkästä aikaa tarjolla salaatti-iltapala, tällä kertaa sinihomejuustolla höystettynä. Juomaksi valikoitui kuiva valkoviini Uudesta Seelannista. Arvioinnin jälkeen siirryimme nauttimaan sitä salaatin kanssa. Teimme kuitenkin havainnon, että 100 % Pinot Gris – rypäleestä valmistettu valkoviini jäi selkeästi Roquefort Société –juuston varjoon. Tästä johtuen rinnalle ja vertailtavaksi valittiin tälle juustolle klassisempi vaihtoehto, makea valkoviini Sauternesista Ranskasta. Sileni Cellar Selected Pinot Gris 2016 Sileni Estates on viinitalo Uudesta Seelannista, joka noudattaa kaikessa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita. Sileni Cellar Selection Pinot Gris 2016 tulee Hawke's Bayn alueelta.  Pinot Gris –rypäleen juuret ovat Saksassa ja Ranskassa. Rypäleen tunnistaa harmaan punertavasta kuoresta, joka värjää viininsein kullankeltaiseksi. Luonteeltaan Pinot Gris -viinit ovat yleensä alkoholipitoisia, vähähappoisia ja mausteisen...