Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

KAI Carmerene 2008 - täyteläinen punaviini Chilen ”kansallisrypäleestä”

Viinihetken lokakuun riistateeman tiimoilta innostuimme muistelemaan Lapissa vietettyjä vuosia ja herkullisia pororuokia. Poro kuuluu itsestään selvyytenä lappilaiseen ruokapöytään ja sitä kautta se tuli tutuksi myös meille, savolais-karjalaiselle pariskunnalle lähes 10 vuoden Lapissa vietetyn vuoden aikana. Viinikaapista löytyi jo Lapissa asuessamme hankittu ja 7 vuotta säilytyksessä pidetty chileläinen punaviini KAI Carmerene 2008 , jonka oletimme olevan maultaan riittävän voimakas tälle riistaherkulle. KAI Carmenere 2008 KAI Carmenere 2008 on pääosin valmistettu Carmenere -rypäleestä (92%). Muina rypäleinä viinissä ovat Syrah (5%) ja Petit Verdot (3%). Carmenere on alkuperältään bordeauxlainen vanha rypälelajike, jota on viljelty Gironden suistossa ainakin 1700-luvuta lähtien.  Carmenere tuotiin Ranskasta Chileen vuonna 1851 ennen Euroopassa riehunutta viinikirva-epidemiaa, joka tuhosi lähes kaikki vanhan mantereen viiniköynnökset 1800-luvun loppupuolella. Laji

Syksyinen kala-äyriäismenu

Kesän grilliruokien vastapainoksi aloitimme syksyn kevyemmällä kala-äyriäismenulla.  André Clouet Silver Champagne Brut Nature (15/20p) Fenkolivihersimpukat ja sipuli-oreganofocaccia Drouhin Vaudon Chablis Grand Cru Vaudésir 2008, 100% Chardonnay (16/20p) Kuhaa ja perunaa ruskistetussa voissa Dr. Hermann Ürziger Würzgarten Riesling Auslese 2006,  100% Riesling (16,5/20p) Valkosuklaapannacotta metsämansikoilla Lue myös: Äyriäisiä ja lohta sisältävä Äitienpäivämenu ________________________________________________

Punaviini Italiasta - Rosso Di Montalcino 2010

Tämän viinihetken viinivalintaan vaikutti se havainto, että olemme viime aikoina nauttineet paljon eurooppalaisia viinejä, mutta italialaiset viinit ovat olleet lähes unohduksissa lukuun ottamatta muutama kuukausi sitten maisteltua Baroloa.  Viinikaapista löytyi kuin löytyikin säilytyksessä ollut vuonna 2015 lomamatkalta tuotu punaviini Rosso Di Montalcino 2010 , jonka avasimme ankka-aterian seuraksi. Biondi-Santi Rosso Di Montalcino 2010 Biondi-Santi on viinimaailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia viinitiloja. Se sijaitsee Italian Toscanassa, etruskien perustaman Montalcinon vuoristokaupungin laidalla. Tilalla viljellään ainoastaan Sangiovese -rypälettä.  Bionti-Santin tila on siirtynyt vuonna 2017 ranskalaiseen (EPI) omistukseen, mutta osaomistajana on edelleen Jacopo Bionti Santi, joka vastaa tilan toiminnasta.   Jacopon isän Francon isoisä Ferruccio Bionti-Santi nosti tilan aikoinaan maailman tietoisuuteen valmistamalla ensimmäisen Brunellon (Sangiovese grosso)

Punaviini Bouchard Côte de Beaune Villages 2015 - hyvän vuosikerran Pinot Noiria Bourgognesta

Vuoden 2018 maaliskuussa Suomen Alkoon alkoi tulla kuukausittain erikoiseriä , jotka ovat harvinaisuuksia maailmalla tai tuovat tuulahduksen nousussa olevista trendeistä. Erikoiserät ovat saatavissa Alkon verkkokaupasta ja Alkon ns. huippu- ja erikoismyymälöistä.  Tämän kertaisen viinihetken pikkupullo, ranskalainen punaviini Cote De Beaune-Villages 2015 on peräisin Alko ensimmäisestä maaliskuun -18 erikoiserästä.   Mm. pienet pullokoot harvinaisimmista viineistä ovat yksi erikoiserän tunnusmerkkejä. Pikkusuolaiseksi viinin kanssa sopivat Savuliha-bruschetat. Bouchard Cote De Beaune-Villages 2015 Cote De Beaune-Villages 2015 on 100% Pinot Noir rypäleestä valmistettu punaviini. Pinot Noir -rypäle on kotoisin Ranskan Bourgonesta, se kypsyy varhain ja on sopeutunut pohjoiseen, viileähköön ilmastoon.  Rypäleen tunnistaa helposti vaaleasta väristä, kirpeän raikkaasta hapokkuudesta ja punaisten marjojen sävyttämästä tuoksusta. Edullisimmat Pinot Noir-viinit on tarkoitettu

Punaviini Chateau Desmirail 2005 - bordeauxblendiä lehtipihville

Jotta saisimme tilaa uusille viineille, viinikaappimme tyhjennysprojekti jatkuu… Tähän viinihetkeen kaivoimme esiin 13 -vuotiaan bordeauxblendin Ranskan Margaux’n kylästä Cantenacin kunnasta. Viinin seuralaiseksi tuli ensimmäisenä mieleen naudanlihapihvi ja siihen sopiva salaatti. Chateau Desmirail 2005 Bordeaux on 123 0000 tarhahehtaarillaan maailman suurin yhtenäinen viinialue. Perinteet huippuviinien valmistajana ovat tehneet tästä alueesta muiden vastaavien viinien esikuvan. Muita laatuviinejä verrataan usein Bordeauxin viineihin. Aateliskalenteri eli Pariisin vuoden 1855 maailmannäyttelyyn laadittu parhaiden bordeauxilaisten grand cru classé -luokitus nosti viinien arvostuksen huippuunsa. Aateliskalenterissa on viisi luokkaa ja tämä nyt maisteltavana ollut viini Chateau Desmirail 2005 kuuluu kolmanteen luokkaan, 3ème Grand Cru Classé. Bodeauxin viineille on tunnusomaista, että ne valmistetaan rypälelajikkeita sekoittamalla (bordeauxblend) . Päälajikkeita ova

Bollinger Grande Année 1996 - hienostunut 22 -vuotias samppanja "Bolly"

Loppukesän maistelumenun viiniksi valitsimme maailman tunnetuimman agentin, James Bondin suosikkisamppanjan Bollingerin ”Bollyn” huippuvuodelta 1996. Kyseinen merkki on  ollut myös Iso-Britannian hovin virallinen samppanja 1880 -luvulta alkaen. Viini on ollut ”piilossa” viinikaapissamme jo yli 15 vuotta odottamassa arvoistaan juhlaa. Nyt on kertynyt yhteistä matkaa jo niin paljon, että oli aika kaivaa arvoviini kaapin kätköistä ja rakentaa sen seuraksi viiden eri makuyhdistelmän maistelumenu . Samalla tuli testattua, miten 22 -vuotias vuosikertasamppanja taipuu ruokaviiniksi. Bollinger Grande Année 1996 Samppanjoiden ehdotonta eliittiä olevan Bollingerin viinitalon perustivat Ranskan Champagnen alueelle   vuonna 1829 saksalainen Jacques Bollinger (vanhempi), ranskalainen Paul Renaudin ja maanomistaja de Villermont ,   jolloin syntyi Champagne Renaudin Bollinger . Tämän nimisenä samppanjatalo säilyi 1960-luvulle asti, jolloin nimi muuttui Bollingeriksi. Jacques Bol

Valkoviini Sancerre Le MD de Bourgeois 2015 - ryhdikästä kalalle

Keskikesän kalaillalliselle valitsimme perinteikkään ranskalaisen valkoviinin Loiren laaksosta. Valinta osuikin oikeaan, sillä Sancerre Le MD de Bourgeois 2015 sopi loistavasti niin alkupalana tarjotulle kylmäsavulohelle kuin pääruoallekin, lämminsavustetulle siialle. Sancerre Le MD de Bourgeois 2015 Sancerre Le MD de Bourgeois 2015 -valkoviini on 100%:sti valmistettu Sauvignon Blanc -rypäleestä, joka on yksi maailman tunnetuimmista. Rypäle on kotoisin Ranskasta, joko Gironden tai Loiren laaksosta. Lajiketta on viljelty pitkään ja ensimmäiset varmat tiedot kirjallisuudesta löytyvät Bordeaux´n Gravesista vuodelta 1736 ja Niévrestä Loiren yläjuoksulta vuodelta 1783. Sauvignon Blanc on viileän ilmaston lajike. Viileys takaa rypäleen tarvitseman pitkän kasvukauden, mikä vaaditaan, että tyypilliset aromit ehtivät muodostua. Lajike tarvitsee vettä läpäisevän, mielellään hiekkaisen maaperän. Kalkkipitoisessa maassa Sauvignon Blanc tuottaa voimakkaan aromikkaita viinejä.

De Alberto Ecologico Verdejo 2016 - luomuvalkoviiniä ja sinisimpukoita

Juhannuksen luomulinjaa jatkettiin tänä viikonloppuna espanjalaisella luomuvalkoviinillä ja sinisimpukoilla.  De Alberto Ecologico Verdejo 2016 Viini on valmistettu 100%:sti Verdejo -rypäleestä, joka on yksi Espanjan laadukkaimmista vaaleista rypälelajikkeista. Rypäle on arvioiden mukaan tullut Espanjaan Pohjois-Afrikasta Algaidasta. Sitä viljellään Espanjassa Ruedan alueella, Segoviassa, Avilsissa ja Kanarian saarilla.  Verdejon kotiseutu Ruedassa on Castilla y Leóniin viinialueella. Rypäle pitää viileästä kasvuympäristöstä, mikä tarkoittaa Ruedan alueella lähes kilometrin korkeutta merenpinnasta. Talvi on pitkä ja jopa kylmä, hallaa voi olla vielä maalis/huhtikuussa. Kesällä päivälämpötila voi nousta + 40 asteeseen. Verdejo kasvaa niukassa, hyvin vettä läpäisevässä ja melko soraisessa maaperässä, joka sisältää runsaasti kalsiumia ja magnesiumia. Ruedassa hapokkuuden ja raikkauden vaaliminen on koko viininteon perusta. Sadonkorjuu tapahtuu aamuöisin. Lämpötila on si